Suomessa esiintyy ja on esiintynyt useita eri Komu -nimisiä sukuja.
Esim. vuoden 1970 kansaneläkelaitoksen luetteloissa oli 433 Komu -sukunimistä henkilöä, eivätkä he kaikki suinkaan kuulu samaan sukuun.
Tässä kirjoituksessa on tarkoitus esitellä näitä eri sukuja.
Ensin on kuitenkin syytä tarkastella sukunimikäytäntöä menneinä aikoina, eri yhteiskuntaluokissa ja eri puolilla Suomea:
Länsi-Suomessa sukunimi oli yleensä ruotsalainen (kuten Wahlberg) tai monikielinen yhdistelmä (kuten Wegelius).
Jos isällä oli sukunimi, se periytyi yleensä myös lapsille. Tyttärillä se säilyi myös avioliitossa.
Tapa, jossa morsian ottaa miehensä sukunimen, vakiintui vasta 1900-luvulla.
Edellä lueteltujen ulkopuolelle jäävät lähinnä maataloudesta toimeentulonsa saaneet perheineen Länsi-Suomessa. Näitä olivat talolliset, rusthollarit, lampuodit, torpparit ja osa palvelusväestäkin.
Jo keskiajalla Länsi-Suomeen tuli Ruotsista maatilojen sarkajako ja myös henkilönimiin patronyyminimikäytäntö.
Tiloilla oli nimi ja omistusmerkki eli "puumerkki" (routsin bomärke viittaakin taloon, ei henkilöön), jolla tilan sarat merkittiin, jotta talon rengit osasivat kyntää oikeat sarat.
Maatilojen isännillä ja perheenjäsenillä oli etunimi ja patronyyminimi, esim. Heikki Matinpoika tai Liisa Mikontytär.
Sukunimeä ei heillä ollut, vaan sen sijaan viitattiin kylän- ja talonnimeen.
Mm. seurakunnan kirkonkirjoissa ja verottajan erilaisissa luetteloissa henkilö identifioitiin esim. näin
(tässä siis suomennettuna, kaikki kirjathan pidettiin ruotsiksi 1880-luvulle asti):
Sakoisten kylän Komun talon Yrjö Tuomaanpoika tai lyhyemmin Yrjö Tuomaanpoika Sakoisten Komulta.
Tuomiokirjoissa (käräjäpöytäkirjoissa) sama saattaa esiintyä myös muodossa:
Yrjö Tuomaanpoika Komu Sakoisten kylästä,
mutta tällöinkään kyse ei ollut sukunimestä, joka olisi seurannut henkilön mukana hänen muutettua muualle.
Jos vaikkapa em. Yrjön poika Sipi meni vävyksi naapuritaloon Kurjelle, oli hän sen jälkeen
Sipi Yrjönpoika Sakoisten Kurjelta tai Sipi Yrjönpoika Kurki Sakoisten kylästä.
Jopa patronyyminimi saattoi tällöin asiakirjoissa vaihtua vaimon isän (talon vanhan isännän) mukaan.
Jos talon tai torpan poika joutui sotaväkeen, lähti opintielle tai pestautui kaupunkiin tehtaalle töihin, hänelle keksittiin tulevalle uralle sopiva, yleensä ruotsinkielinen sukunimi.
Näitä sitten suomenneltiin varsinkin 1900-luvun alkupuoliskolla.
Tällainen nimikäytäntö oli voimassa 1800-luvun lopulle, jonka jälkeen Länsi-Suomessakin alettiin vähitellen ottaa käyttöön sukunimiä. Viimeistään sukunimilaki 1920 velvoitti jokaisen omaksumaan jonkin sukunimen. Maatalouden piirissä tapana oli ottaa sukunimi sen talon tai torpan mukaan, missä silloin sattui asumaan. Toki nimen saattoi keksiä vapaasti, tuolloinhan saivat alkunsa lukemattomat (luonto- ja etenkin vesistöaiheiset) Virtaset, Niemiset, Järviset, Rantaset, Koskiset, Jokiset ja Lahtiset sekä Laineet, Salot, Laaksot, Kalliot ja Ahot.
Palataanpa takaisin Komuihin.
Seuraavassa eri Komu -sukuja esitellään kantapaikkakunnan mukaan jaoteltuna.
Vanhin säilynyt asiakirjamerkintä Vesilahden seurakunnasta on vuodelta 1346. Laukko mainitaan 1416 erään lahjoituksen Turun tuomiokirkolle yhteydessä. Laukon kartanoa asusti maineikas aatelissuku Kurki.
Komu -niminen talo mainitaan jo Vesilahden vanhimmassa maakirjassa vuodelta 1540, Sakoisten kylässä.
Tuolloin isännäksi kirjattiin Michel eli Mikko.
Ei ole tietoa, milloin talo alkujaan on perustettu. Sakoisten kylä on Vesilahden vanhaa asutusta.
Erään arvion mukaan kylien ja talojen nimet olisivat vakiintuneet seurakunnan muodostamisen aikoihin,
Vesilahdessa tämä ajoittunee 1300-luvun alkuun.
Myöskään nimen alkuperä tai sen silloinen merkitys (etymologia) ei ole tunnettu.
Jostain se lienee kuitenkin "otettu", tyhjästä ei nimiä yleensä ole "keksitty".
Suomen kielen etymologisia lähteitä ei valitettavasti ole olemassa keskiajalta.
Kuralan kylässä on ollut talo nimeltä Komunen eli Komonen, mutta sen yhteydestä Sakoisten Komuun ei ole tietoa. Tila yhdistettiin saman kylän Kaapuun 1900-luvun alussa.
Myös naapuripitäjässä Lempäälässä on Vatsoilan (Lastunen) kylässä ollut Komu -niminen talo.
Nimi on esiintynyt asiakirjoissa myös muodossa Komunen ja Komula.
Talo on kuitenkin aikojen kuluessa kadonnut, eikä siitä ole lähtenyt tämän nimisiä sukuja.
Vesilahden ja Lempäälän nimistöissä on paljon yhteistä, joten myös Komu -taloilla voi olla samaa alkuperää.
Isossajaossa Vesilahden Sakoisten Komun tila siirrettiin 1797 kantakylästä pitäjän lounaiskolkkaan Krääkkiöön, sen Sakoisten jakokunnan alueelle. Samaan aikaan tilalle muuttivat nykyisten Komujen ensimmäiset esivanhemmat. Talon aiemmat asukkaat kantakylässä eivät siis kuulu tähän sukuun, eivätkä heidän jälkeläisensä tietenkään ole omaksuneet sukunimeä Komu.
Sukunimipakon voimaan tullessa Sakoisten Komua isännöi Klaus Oskari Emanuelinpoika (syntynyt 7.7.1852)
ja hänen vaimonsa Emma Karoliina Matintytär (syntynyt 23.9.1859).
Klaus Oskari oli lähtöisin Kostialan kylän Kipparin talosta, ja Emma Karoliina Narvan kylän Veston talosta.
Avioiduttuaan 1877 he muuttivat Emma Karoliinan äidin kotitilalle, Sakoisten kylän Komulle,
jonka edellinen isäntä oli jo aiemmin kuollut lapsettomana.
Talosta sitten omaksuttiin sukunimi, ajan länsisuomalaiseen tapaan.
Niinpä Vesilahden Komun suku muodostuu Klaus Oskarin ja Emma Karoliinan jälkeläisistä.
Vesilahden henkikirjassa 1970 mainitaan 35 Komu -sukunimistä henkilöä. Suku keskittyy edelleen Tampereen talousalueelle (johon Vesilahtikin kuuluu), vaikka muuallekin on hajasijoittauduttu.
Komuille ovat sukua myös edellämainituista kantatiloista Kippari ja Vesto lähteneet suvut, mutta he kantavat eri sukunimiä.
Lisätietoja julkaisusta Vesilahden Sakoisten Komu, Kostialan Kippari, Narvan Vesto (2001).
Alueen ensimmäiset asukkaat keskiajalla olivat eränkävijöitä etelästä, varsinkin Hämeestä. 1540-luvulta lähtien muuttajia tuli idästä, kaskiviljelijöitä Savosta ja Karjalasta.
Komun talon Mäkiöiskylään rakensi Niilo Laurinpoika vuonna 1601.
Hänen taustastaan ei ole tarkempaa tietoa. Nimi (etunimi ja patronyyminimi, ei sukunimeä) viittaisi ennemminkin Länsi- kuin Itä-Suomeen.
Myöskään ei tiedetä, mistä talon nimi oli peräisin.
Tila näyttäisi pysyneen saman suvun hallussa ainakin vuoteen 1796, jonka jälkeen Lauri Laurinpojan leski Marketta vaihtuu Samuli Tapaninpojaksi.
Vuonna 1805 Komu halottiin tiloiksi Komu I ja Komu II, mutta 1835 ne jälleen yhdistettiin.
Komujärvi -nimisen (toisinaan Komumäki) talon perusti vuonna 1663 Paavo Tuomaanpoika. Vuonna 1821 perustettiin Komujärvensivun (eli Puro) uudistila, ensimmäisenä isäntänä oli Taneli Heikinpoika. Se halottiin vuonna 1865 osiin I ja II. Kaikki nämä tilat sijaitsivat Mäkiöiskylässä.
Pyhäjärven Heittola (nykyisin Komu-Heittola) oli aikanaan Oulun läänin suurin talonpoikaistalo. Sen isäntänä mm. vuonna 1883 oli Hiskias Komu, joka esiintyi kokouksessa, jossa käsiteltiin Komujärven pinnan laskua Komujokea syventämällä. Heittolan maat on nykyisin jaettu pienemmiksi tiloiksi.
Sukutietoja Pyhäjärveltä kokoili pastori Eero Johannes (Hannes) Hyvärinen 1920-luvulla.
Aineistoa säilytetään Kansallisarkistossa, Helsingissä.
Komun talon vaiheisiin liittyvät myös suvut Junno, Niinimäki, Niskala ja Heittola.
Rinnakkaistaloista lähtevät myös vastaavat sukunimet Komujärvi ja Komujärvensivu.
Länsisuomalaiseen tapaan Pyhäjärvelläkin talon nimestä on usein otettu sukunimi.
1995 ilmestyi Väinö Komun julkaisu Heittopelto Heittola, talon ja suurperheen vaiheet 1836 - 1932, joka käsittelee Komun talon vaiheita mainitulta ajalta.
Pyhäjärven ja Iisalmen seutujen välillä on sukuja siirtynyt molempiin suuntiin. Nykyisin Iisalmen seudulla asuvat Komut lienevät Pyhäjärveltä lähtöisin.??? vai Salmin evakkoja????
Eräs sukuhaara siirtyi 1800-luvun puolivälissä??? Laatokan Karjalan Salmiin, siitä seuraavassa.
Alue kuului ensin Novgorodin ja sitten Moskovan hallintaan ja siten kreikkalaiskatolisen (ortodoksisen) kirkon piiriin. Väestön enemmistö onkin aina ollut ortodoksista, mikä näkyy ristimänimistäkin.
1580 Pontus de la Gardie valloitti Käkisalmen, jolloin koko lääni, Salmi mukaanlukien, joutui Ruotsin valtaan. Valamon ja Konevitsan luostarit hävitettiin ja munkit surmattiin. Vainoja peläten ortodoksinen väestö pakeni rajan taa itään. Näin myös Salmi autioitui. Täyssinän rauhassa 1595 Käkisalmen lääni jäi Venäjälle, mutta 1611 Pontuksen poika Jaakko de la Gardie valtasi ja hävitti Valamon.
1617 Stolbovan rauhassa lähes autio Käkisalmen lääni liitettiin Ruotsin valtakuntaa. Ruotsi pyrki saamaan entiset asukkaat palaamaan ja kääntymään luterilaisiksi sekä uudisasukkaita Suomesta. Pian perustettiin luterilaisia seurakuntia, myös Salmiin, joka tuli jälleen asutuksi. Pakkokäännytys ja katovuodet saivat asukkaat taas siirtymään Aunukseen, missä lisäksi oli viljavammat maat. Tilalle piti saada uudisasukkaita lännestä. Näitä luterilaisia tuli lähinnä Savosta, mutta joukossa oli myös hämäläisiä ja pohjalaisia.
1650-luvun rajasodissa osa karjalaisista liittyi Venäjän joukkoihin. Kun Ruotsi pääsi taisteluissa voitolle, koston pelossa pakeni Käkisalmen läänistä n. 4000 perhettä syvälle Venäjälle, Tverin alueelle. Näin muodostui nk. Tverin Karjala. Uusia asukkaita tuli tilalle Savosta, Uudeltamaalta ja Pohjanmaaltakin asti.
1700-luvun alussa Venäjä valtasi mm. Käkisalmen läänin, ja väestössä karjalaiset ortodoksit saivat taas yliotteen. Sodat alueella loppuivat, ja tilanne vakiintui aina 1900-luvulle asti.
1809 Suomi liitettiin Venäjään, ja 1811 "Vanha Suomi", johon Salmikin kuului, yhdistettiin muuhun Suomeen.
Viime sotien rauhansopimuksissa Salminkin alue piti sitten luovuttaa.
Vuonna 1930 Salmin asukasluku oli 14 556.
Talvisodassa väestö siirrettiin Oulun seudulle ja jatkosodan lopulla Kuopion lähistölle: Nilsiä, Lapinlahti, Pielavesi, Maaninka, Tervo, Tuusniemi, Juankoski, Kaavi, Säyneinen, Heinävesi ja Kangaslampi. Myös Oulunseudun Muhokselle ja Utajärvelle jäi joitain perheitä. Hajaantuminen alkoi pian niin, että jo 1948 Kuopion, Oulun ja Mikkelin läänien keskittymien ulkopuolella salmilaisia asui esim. Helsingissä 210, Imatralla 106, Jurvassa 103 ja Saarijärvellä 164 henkilöä.
Pyhäjärven Komujen kertoman mukaan Pyhäjärveltä muutti eräs sukuhaara 1800-luvun puolivälissä??? Salmiin ja kääntyi ortodoksiuskoon.
Paikallishistoriikkien mukaan Komuja asui ainakin Varpaselän ja Miinalan kylissä.
Sotien jälkeen heidät asutettiin Ylä-Savoon, Iisalmen seudulle (talvisodan aikana Pohjanmaan Jalasjärvelle, jatkosodan lopulla Oulunseudun Muhokselle).
Netissä olevan HisKi-tietokannan (16.4.2003) Salmin luterilaisen seurakunnan kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luettelot
(1851 - 1887, vanhemmat tuhoutuneet) eivät tunne yhtään henkilöä sukunimeltään Komu.
Sen sijaan ortodoksisen seurakunnan kastettujen luettelot (1821 - 1899) mainitsevat isinä talolliset:
Petter Vasiljev Komu (kylästä Pälysjärvi/Orusjärvi),
Ignati Leontjev Komu (Orusjärvi),
Ivan Leontjev Komu (Pälysjärvi/Orusjärvi),
Vasili Petrov Komu (Orusjärvi),
Jevfim Petrov Komu (Pälysjärvi),
Feodul Leontjev Komu (Miinala),
Stefan Feodulov Komu (Miinala) ja
Petter Ignatjev Komu (Kanabro/Orusjärvi).
Nämä kastemerkinnät ovat vuosilta 1867 - 1899.
Varhaisin asutus alueelle lienee levinnyt etelästä, Vuoksen virtaa ylös Äyräpään kautta. Ensin on saapunut kreikkalaiskatolinen vaikutus, mikä näkyy monissa vanhoissa nimissä, joiden taustalla on sekä pyhimyksiä että venäjän kieli. Esim. orjaa tarkoittavasta venäjän sanasta holop tulee karjalaiset sukunimet Holoppa ja Holappa sekä edelleen savolainen Holopainen.
Joillekin vanhan Suur-Jääsken kylille oli tullut asukkaita myös lännestä, Hämeestä ja Varsinais-Suomestakin.
Pähkinäsaaren rauha 1323 teki Jääskestä levotonta rajaseutua, kunnes Stolbovan rauha 1617 siirsi rajan kauas Laatokan taakse.
Asukkaita Jääskessä oli vuonna 1939 n. 21 000.
Talvi- ja jatkosodan rauhansopimuksissa raja vedettiin Jääsken poikki siten, että lähes 85 % alueesta piti luovuttaa, mukaanlukien Enson alue tehdaslaitoksineen. Suomen puolelle jäänyt osa liitettiin Imatraan, Joutsenoon ja Ruokolahteen.
Talvisodan jälkeen väestö sijoitettiin Kihniöön, Ikaalisiin, Jämijärvelle ja Köyliöön. Jatkosodan jälkeen pika-asutus asetti maatalousväkeä Iittiin, Elimäelle, Anjalaan, Jaalaan ja Kuusankoskelle. Varsinkin ensolaiset hakeutuivat tehdaspaikkakunnille, ja osa pääsi Enso-Gutzeitin muille tehtaille.
Suomalainen nimikirja (Suomen kielen sanakirjat -sarjan osa 6) mainitsee Jääskestä esimerkin Matti Komu asiakirjassa 1553.
Luettelo kylistä ja asukkaiden sukunimistä vuodelta 1543 ei mainitse yhtään Komua eikä Komia.
Jääsken paikallishistorioissa ei selailemalla osunut silmään ketään Komua, eikä yhtään mainittu henkilöhakemistossakaan, jos sellainen kirjassa oli. Komi -sukunimisiä sen sijaan löytyi useita.
Netissä olevasta HisKi-tietokannasta löytyi (29.8.2003) entisen Suur-Jääsken alueen seurakuntien
kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloita seuraavilta vuosilta (enimmillään):
Jääski: 1682-1900, Kirvu: 1699-1899, Ruokolahti: 1732-1851 ja Antrea: 1724-1899.
Nimien Komu ja Komi esiintymiskerrat sukunimenä ja paikannnimenä (kylä/talo/torppa) tällä entisen Suur-Jääsken alueella:
Komu:
Jääski, Kirvu ja Ruokolahti: ei yhtään sukunimenä eikä paikannimenä; Antrea: 1 sukunimenä (v.1886), ei paikannimenä
Komi:
Jääski: 314 sukunimenä (2 v.1689, muut 1800-luku), 297 paikannimenä (1700- ja 1800-luku)
Kirvu: 300 sukunimenä (1700- ja 1800-luku), 13 paikannimenä (1700-luku)
Ruokolahti: ei yhtään sukunimenä eikä paikannimenä
Antrea: 51 sukunimenä (1700- ja 1800-luku), ei paikannimenä
Näyttäisi siltä, että varsinkin 1800- ja 1900-luvuilla Jääskessä vaikutti suku(ja) Komi, jonka jälkeläisiä on nykyisinkin Suomessa.
Olisiko em. 'Komu' mahdollisesti ollutkin tämän Komin aikaisempi (ehkä virheellinen) kirjoitusmuoto?
Vuoden 1970 kansaneläkelaitoksen luetteloissa oli 384 Komi -sukunimistä henkilöä.
Yleisimpien suku- ja siten myös talonnimien taustalla ovat:
- muinaissuomalaiset (pakanuusajan) kastenimet
- kristillisperäisistä ristimänimistä muodostuneet
- syntymäpaikkaa ja -yhteisöä ilmaisevat
- säätyä ja ammattia ilmaisevat
- henkilön ulkoisia ja sisäisiä ominaisuuksia ilmentävät
- luonnosta valitut nimet (maasto, puusto, eläimistö, yms.)
- vierasperäiset (esim. ruotsalaiset, saksalaiset, venäläiset)
Joidenkin talonnimien voidaan olettaa perustuvan (ensimmäisen) isännän sukunimeen, toisten taas hänen ammattiinsa, sivutoimeensa tai yhteiskunnalliseen asemaansa. Nämä ovat lähinnä ruotsalaisperäisiä. Myös on voitu käyttää isännän kutsuma- tai haukkumanimeä, joka on tullut ruumiillisesta tai henkisestä ominaisuudesta. Muita mahdollisia taustoja ovat esim. tilan koko, muoto, asema, sijainti tai maasto.
Kylä puolestaan on saanut nimensä usein sen ensimmäisen talon mukaan.
Komu -sanan etymologinen selitys vaihtelee eri puolilla Suomea.
Esim. Vesilahdella tämä talon nimi tulee jostain keskiajalta, eikä siltä aikakaudelta ole Suomen kielen etymologisia lähteitä olemassa.
Vanhin sanakirja, jossa 'komu' mainitaan, on Christfrid Gananderin käsikirjoitukseksi jäänyt Nytt Finskt Lexicon 1700-luvun lopulta, mutta pohjalla oleva aineisto on toki paljon vanhempaa. Latinasta ja ruotsista takaisin suomennettuina selityksinä saadaan:
Vuonna 1874 ilmestynyt, Elias Lönnrotin toimittama Finskt-Svenskt Lexikon, Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja
sisältää em. merkitysten lisäksi mm.:
melu, meteli, ryminä; laiha hevonen, kaakki; rekiliiteri; komea, komeus; tunkkaisuus, ummehtuneisuus;
haisee/tulee komulta; hyväkasvuinen metsä; roju, romu, roska, rihkama, pöly; ohut kuori jäällä; jäähän nousee komua.
Samanlaisia merkityksiä annetaan myös sanoille komi ja komo.
Verbi komuta tarkoittaa metelöidä, ryskätä, jyristä tai touhuta, puuhata.
Nykyisissä sanakirjoissa 'komu' ei yleensä esiinny, ilmeisesti sen ei katsota kuuluvan yleiskieleen.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen keruuarkistossa on useita satoja lappusia selityksiä sanalle 'komu'. Aineisto on kerätty kansalaisilta n. vuosina 1900 - 1965. Päämerkitykset alueittain ovat:
Pohjois-Suomessa (johon Pyhäjärvikin tässä mielessä kuuluu) yleisin merkitys on 'kolo', 'onkalo'; esim. kannon alla oleva ketun- tai käärmeenkolo, jään ja veden väliin jäävä onkalo, 'komujää', 'komukallio', jne.
Varsinais-Suomessa ja Satakunta-Pirkanmaalla (kuten Vesilahdessa) sana on tarkoittanut substantiivina hometta, homehtumista ja isoa laatikkoa (jotain 'kistun' ja 'laarin' väliltä) sekä verbinä pilaantua, homehtua: esim. kun sadekesinä heinä ei kuivunut seipäällä, siihen tuli pölyhometta eli se 'komuuntui', myös leipä 'komuuntui' (homehtumisen alkuaste).
Itä-Suomessa 'komua' on ollut mm. vanha roju, roska, jäte ja rihkama. Kannaksen Karjalassa se on tarkoittanut joki- ja järvisimpukkaa.
Em. merkitykset voivat olla hyvinkin vanhoja, mutta on mahdotonta tietää, ovatko ne olleet taustana talojen nimeämisessä.
Suomalainen nimikirja (Suomen kielen sanakirjat -sarjan osa 6) kertoo,
että Komu esiintyy sukunimenä Salmissa, Kontiolahdella ja Iisalmessa. Nimen taustasta teos kertoo:
"Ortodoksisesta pyhimysnimestä Pakomios on venäjässä kehittynyt muotoja kuten
Pahom, Pakom, Pakomij ja Komo,
karjalassa Komi, Komoi, (ehkä) Komu ..."
Tuo Pakomios taas lienee kreikannos muinaisegyptiläisestä eli koptilaisesta henkilönimestä Pakom eli Pahom,
joka tarkoitti alkujaan kotkaa tai haukkaa. Nimen taustasta
Paakkunaisten sukuseuran kotisivulla.
Jos edellä esitetty teoria, että Salmin Komut ovat tulleet Pyhäjärveltä, pitää paikkansa, olisi sukunimikin Pyhäjärveltä lähtöisin eikä siis heilläkään venäjästä kielestä muodostettu.
Todettakoon lopuksi, että Komulainen on Komua paljon yleisempi sukunimi. Se on tyypillinen savolainen sukunimi, ja sen kanta-alue onkin juuri Ylä-Savo.
Ingwald Sourander: Salmin pitäjän vaiheita (1937)
Anni Viljanti: Salmin pitäjän muistojulkaisu (1952)
(toimituskunta): Meijän Salmi kuvina (1989)
Veli Ikonen: Jääsken kirja (1966)
(eri kirjoittajia): Jääsken kihlakunnan historia, osat I (1957), II (1975) ja III (1992)
Kaikenlainen palaute, kuten korjaukset, lisäykset tai kommentit, on tervetullutta; yhteystiedot: